
Vanhan puutalon, pappilan tai kivinavetan omistaja huomaa katolla käydessään usein, ettei katto muistuta nykyaikaista konesaumakatetta lainkaan. Juotettu ja käsin saumattu pelti on 1800- ja 1900-luvun alun rakennusten tyypillinen kateratkaisu, ja sen korjaaminen vaatii eri taitoja kuin uuden katon asentaminen. Tästä artikkelista selviää, miten vanhat saumat ja juotokset toimivat, milloin niitä kannattaa korjata ja mitkä virheet pilaavat perinnekaton nopeimmin.
Sille, joka on päättämässä vanhan katon kohtalosta, tärkein tieto on yksinkertainen. Hyvin tehty käsin saumattu peltikatto voi kestää yli sata vuotta, jos sitä huolletaan oikein. Väärä korjaustapa voi lyhentää sen käyttöiän kymmeneen vuoteen.
Miten käsin saumattu ja juotettu pelti eroavat toisistaan
Käsin saumatussa katossa peltilevyt on liitetty toisiinsa taivuttamalla reunat lukkoon. Pituussuunnassa kulkevat pystysaumat, eli rivit, taitettiin falsauspihdeillä ja käsisaumaimella yksin- tai kaksinkertaiseksi lukkosaumaksi. Poikkisaumat tehtiin makaavina lukkosaumoina, joiden limitys ohjaa veden alaspäin.
Juottaminen on eri tekniikka. Siinä kaksi peltiä liitetään toisiinsa sulalla tinalla, eli juotteella, kolvin tai kaasukolvin avulla. Saumaan levitetään ensin juoksutetta, joka puhdistaa pinnan oksideista. Vanhoissa rakennuksissa juotetta käytettiin lähinnä pienissä ja vaikeissa kohdissa. Kokonaisia kattolappeita ei juotettu.
Materiaaleina olivat ensin mustapelti, joka suojattiin tervalla tai öljymaalilla, ja myöhemmin sinkitty teräs. Arvokohteissa käytettiin kuparia, joka juottuu erinomaisesti ja kestää yli 100 vuotta. Kirkoissa ja kartanoissa nähdään myös sinkkikatetta. Lisää vaativista arvokohteista on artikkelissa kirkkokaton restauroinnista.
Missä kohdissa juotosta käytettiin ja missä ei
Vanha peltiseppä juotti sellaiset kohdat, joissa lukkosauma ei pitänyt vettä tai sitä ei saatu taivutettua. Tyypillisiä kohteita olivat sisäkourut ja räystäskourut, syöksytorvien suppilot, piipun juurien pellitykset, kattolyhtyjen nurkat sekä loivat kattoosat, joilla vesi seisoo saumassa.
Jyrkällä lappeella juotosta ei tarvittu. Kun kaltevuus on noin 1:2 tai jyrkempi, hyvin tehty kaksinkertainen pystysauma pitää veden ilman tiivistettä. Jos vanhan talon jyrkässä lappeessa näkyy pitkiä tinattuja saumoja, ne ovat lähes aina myöhempiä paikkauksia. Ne kertovat, että katossa on joskus ollut vuoto.
Myytti: juotettu sauma on katon vahvin kohta
Moni olettaa, että tinalla umpeen juotettu sauma on lukkosaumaa varmempi. Asia on usein toisin päin. Juote tiivistää, mutta se ei kanna rakenteellista kuormaa. Pelti elää lämpötilan mukana, ja suomalaisella katolla lämpötila voi vaihdella yli 80 astetta tammikuun pakkasyön ja heinäkuun auringonpaisteen välillä.
Pitkä juotettu sauma ei salli lämpöliikettä. Se halkeaa ajan mittaan juuri siitä kohdasta, jossa liike on suurin. Lukkosauma taas joustaa ja antaa pellin liikkua. Siksi vanhat mestarit tekivät juotettuja liitoksia vain lyhyille matkoille. Pitkiin kouruihin he jättivät laajenemissaumoja.
Poikkeuksiakin on. Kuparikourussa ja pienissä kupuosissa juotettu liitos voi toimia vuosikymmeniä, koska kupari on sitkeää ja liitokset ovat lyhyitä.
Kunnon arviointi askel askeleelta
Kokenut perinnepeltiseppä aloittaa ullakolta, ei katolta. Kosteusjäljet aluslaudoituksessa näyttävät, missä vesi on oikeasti kulkenut. Ulkopuolinen kunto voi pettää kumpaankin suuntaan. Tämän jälkeen hän tarkastaa katon seuraavassa järjestyksessä:
1. Juotokset kourujen ja piipun juurella: halkeamat, irronnut tina, vihreä tai valkoinen korroosiohärmä.
2. Pystysaumat: onko lukko auennut, onko sauma lytätty lumenpudotuksessa tai kävelyssä.
3. Pellin pinta: pintaruostetta voi käsitellä, mutta läpiruostuneet kohdat on paikattava tai vaihdettava.
4. Kiinnikkeet ja aluslaudoitus: lahot laudat tai irronneet kiinnikkeet tekevät pelkästä pintakorjauksesta hyödyttömän.
5. Aiemmat paikkaukset: bitumi, silikoni ja kuitukankaat kertovat, mihin on yritetty aiemmin puuttua.
Tyypillinen tilanne on tällainen: 1920-luvun rintamamiestyylistä edeltävän huvilan omistaja epäilee koko katon olevan lopussa. Lähempi tarkastelu osoittaa, että vuodot tulevat kahdesta haljenneesta kourujuotoksesta ja piipun juuresta. Lappeet ovat yhä tiiviitä 90 vuoden jälkeenkin.
Korjata vai uusia
Museovirasto ohjeistaa julkaisemissaan korjauskorteissa periaatteella ”korjaa ennen kuin uusit”. Peltikatoissa se tarkoittaa, että ehjät levyt säilytetään ja vain vauriokohdat uusitaan samalla tekniikalla. Uudet osat saumataan käsin vanhoihin kiinni, ja juotokset tehdään uudelleen puhtaalle pinnalle.
Uusiminen tulee kyseeseen, jos pelti on ohentunut läpi laajalta alueelta tai jos aluslaudoitus on uusittava kokonaan. Tällöinkin rivijako, saumakorkeus ja harjan sekä räystään yksityiskohdat kannattaa toistaa alkuperäisinä. Konesaumakate näyttää etäältä samalta, mutta sen tasaiset ja pitkät saumat erottuvat vanhasta käsin taitetusta rivistä. Asiaa käsitellään tarkemmin artikkelissa rivipellistä perinnekohteessa.
Suojellussa rakennuksessa (sr-merkintä asemakaavassa) muutoksista on neuvoteltava kunnan rakennusvalvonnan ja usein myös maakuntamuseon kanssa ennen töiden aloittamista.
Yleisimmät virheet perinnekaton korjauksessa
Juoksutetta jää saumaan. Sinkityn pellin juottamisessa käytetään happamia juoksutteita, esimerkiksi sinkkikloridipohjaista juotosvettä. Jos sitä ei pestä pois, se syövyttää pellin juotoksen vierestä muutamassa vuodessa. Juuri tällaisessa paikassa kouru alkaa vuotaa uudelleen.
Juotetaan maalattua pintaa. Tina ei tartu maaliin, ruosteeseen eikä vanhaan bitumiin. Pinta on hiottava metallinkiiltäväksi ja esitinattava. Muuten juotos näyttää siistiltä, mutta irtoaa ensimmäisenä talvena.
Silikoni ja bitumi saumaan. Pikakorjaus näyttää toimivan, mutta se pitää kosteuden pellin pintaa vasten ja estää myöhemmän juottamisen. Lisäksi saumat on avattava ja puhdistettava ennen oikeaa korjausta, mikä lisää työtunteja.
Varoitus on myös paikallaan. Vanhat juotokset ovat usein lyijypitoista tinaa, ja vanhoissa maaleissa voi olla lyijymönjää. Purettaessa niitä ei pidä hioa kuivana ilman hengityssuojainta.
Kustannukset ja oikean tekijän löytäminen
Käsin saumattu peltikatto on työläs. Uutena se maksaa tyypillisesti noin 80-150 €/m² asennettuna materiaalista ja yksityiskohdista riippuen, kun konesaumakate voi jäädä noin 40-70 €/m² tasolle. Kuparikatto voi olla moninkertaisesti kalliimpi. Paikkakorjaus on yleensä selvästi edullisempi: muutaman juotoksen ja saumaosuuden uusiminen voi jäädä muutamaan sataan euroon, jos telineitä ei tarvita.
Kaikki peltiliikkeet eivät tee käsin saumausta tai juottamista. Tarjouspyynnössä kannattaa kysyä suoraan, onko yrityksellä referenssejä perinnekohteista ja tekeekö sama asentaja juotokset itse. Kuparikohteissa on hyödyllistä lukea myös kuparikaton ennallistamisesta.
UKK
Voiko vanhaan sinkittyyn peltiin juottaa uuden paikan?
Voi, jos pinta puhdistetaan metallinkiiltäväksi ja pelti on vielä riittävän paksua. Läpiruostunutta tai pahasti ohentunutta peltiä ei kannata juottaa, vaan vaurioalue vaihdetaan uuteen levyyn, joka liitetään vanhaan saumaamalla.
Onko käsin saumattu katto vesitiivis ilman juotoksia?
On, kun katon kaltevuus on riittävä ja saumat on tehty oikein. Juotoksia tarvitaan vain loivissa kohdissa, kouruissa ja liitoksissa, joissa vesi seisoo tai virtaa saumaa vasten.
Kuinka kauan juotettu liitos kestää?
Oikein tehty ja puhdistettu juotos lyhyessä liitoksessa kestää helposti 30-50 vuotta, kuparissa usein pidempään. Pitkät juotetut saumat sen sijaan alkavat haljeta lämpöliikkeen takia jo 5-15 vuodessa.
Yhteenveto: säilytä tiiviit osat ja korjaa vauriokohdat
Vanha käsin saumattu peltikatto on yleensä paremmassa kunnossa kuin miltä se näyttää. Vuodot keskittyvät tavallisesti juotoksiin, kouruihin ja piipun juureen, eivät lappeisiin. Kun vauriokohdat korjataan alkuperäisellä tekniikalla, juoksutteet pestään pois ja silikonipaikat poistetaan, katto voi kestää vielä vuosikymmeniä. Ensimmäinen askel on aina sama: ullakolle taskulampun kanssa ennen kuin kukaan ehdottaa koko katon uusimista.